torstai 5. tammikuuta 2012

Kun kaikki muu katoaa



Tämän päivän ajatukset.
Ja huomisen.
Ja ylihuomisen.
Elämän.

Jo nuorena kuuntelin tätä paljon
ja annoin sen virrata elämäni
asenteeksi.
Kiitos Jeesus, että olet 
ollut uskollinen, vaikka
itse olen siinä aina harjottelija.

.........................................

Kun kuuntelin tuota biisiä, tuli
muistoja mieleen, ja koin
vahvasti, että täytyy niitä 
lisäillä vielä tänne.
Ehkä jotakin varten rohkaisuksi.


Olin yläasteella koulukiusattu.
Lähinnä uskoni tähden, 
näin ainakin olen olettanut.
Henkinen kiusaaminen ei ole kivaa.
Se repii nuoren tunne-elämää.
Kuitenkin näin jälkeenpäin kun katson
elämääni, koen, että noina
aikoina Jumala suojeli vahvasti
identiteettiäni.
Se ei murentunut, vaikka minuun sattui.



kuva



Kuuntelin usein tätä kyseistä laulua
ja ajattelin, että vaikka kaikki
minut hylkäisi, en tahdo hyljätä Sinua.
Olin rohkea ja pysyin Hannana.


Sain älyttömän paljon voimaa 
muutamasta laulusta, niiden sanat
olivat rukouksia.
Lisäksi Raamatun sanat tukivat minua.
Lukemattoman monena aamuna
kun avasin Raamatun ennen kouluun
lähtöä, se avautui yllätyksekseni
aina samasta kohdasta:


"Ja he sotivat sinua vastaan,
mutta eivät voita sinua,
sillä minä olen sinun kanssasi,
sanoo Herra,
ja pelastan sinut."
Jer 1:19


Jumala jatkuvasti vahvisti
henkeänsä minussa ja sitä,
mitä minä olen kun pysyn Hänen
lähellään.


Myöhemmin elämässä minua koeteltiin vielä
karummin ja koska en tahtonut
niissä vaiheissa pysyä
Herraa lähellä, sain
vastavoimilta turpaan, mutta
HE EIVÄT SILTI VOITTANEET MINUA.


Hän joka minut on omakseen ottanut,
on ollut aina apuni, turvani, linnani.
Aina turvapaikka, jonka suojaan
olen saanut mennä.
Yhdellä sanalla.
`Jeesus!`


En tiedä mitä kiusaajilleni kuuluu.
Minun identiteettini on säilynyt,
vahvistunut.
Olen kiitollinen että sitä on koeteltu.


Toivon, että jos koet samaa,
rukoile itsellesi voimaa kestää,
suojaa sydämellesi,
vahvempaa uskoa,
kestävyyttä.
Tulet saamaan aarteita taivaasta,
kun kestät koetukset.

Sinä olet voittaja,
koska olet voittajan puolella.
Pysy uskollisena!

Kuuntele tuo laulu uudestaan.
Ja tiedä;
et ole yksin!



3 kommenttia:

  1. kauniisti kirjoitat.
    On kurjaa olla koulukiusattu, mutta olet saanut siitä voimaa.
    Rauhaisaa loppiaista!

    VastaaPoista
  2. En useinkaan kuuntele tai tule katsoneeksi linkitettyjä biisejä tai videoita, mutta nyt ajattelin laittaa taustalle soimaan, kun oli kerrankin hiljaista ja aikaa lukea rauhassa. Tosi voimallinen biisi, jokseenkin tuttu, mutta en olisi muistanut sanoja. Mokoma blogi vaan avaa tän kommentti-ikkunan uuteen ikkunaan eikä ponnahtavaan pop-up-ikkunaan - biisi loppui!

    Mäkin koin, että osittainen kiusaaminen/syrjiminen kyllä piti mut kouluaikoina hiljaa itsestäni, mutta se ei päässyt loukkaamaan mun sisintäni, etenkään silloin kun kyse oli Jeesuksesta. Siitä asiasta kiusaaminen vain vahvisti, weird..

    VastaaPoista