keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Ihmeellistä

Eilen tapahtui ihana asia.
Jumala puhui minulle hyvin suoraan.
Hän tietää asiani,
kysymykseni.
Hän vastasi. Rohkaisi. 
Kannusti eteenpäin.

Pitkin päivää mielessäni soi
lause raamatusta.
"Jos vetten läpi kuljet, olen kanssasi."
Aina vaan. Uudestaan.
Välillä piti miettiä kaikkea muuta,
mutta aina se vaan tuli uudestaan.

"Jos vetten läpi kuljet, olen kanssasi."


En muistanut missä kohti raamattua se on.
Eikä sillä ollut siinä merkitystäkään.
Nautin lauseesta.

Maalasin taulun, johon koin, että
tuo lause täytyy laittaa.
Ja viimeisenä, ennen kuin
vein taulun näyttelyyn, kirjotin siihen
useaan kertaan:

"Jos vetten läpi kuljet, olen kanssasi."

Sitten illalla, istuskelin yksin
takkatulen ääressä.
Olin ottanut raamatun käteen,
että kohta nukkumaanmennessäni
vien sen mukanani yöpöydälle aamua varten.
(On ihana aamulla ensimmäisenä
lukea raamattua.
Mahtava alku päivälle!)

Siinä istuskellessa, koin hyvin
voimakkaasti, että minun
täytyisi avata raamattu.
Ajattelin, etten jaksa.
En jaksa ajatella. Tahdon vain olla.
Mutta ajatus ei jättänyt rauhaan.

Avasin raamattuni ja aloin lukea:


"Jos vetten läpi kuljet,
olen minä sinun kanssasi, 
jos virtojen läpi,
eivät ne sinua upota.


Jos tulen läpi käyt,
et sinä kärvenny,
eikä liekki sinua polta."
Jes 43:2


Tuli niiiiin hyvä olo.
Katselin tulta ja
Jumalan rauha ja ilo oli
todella suurta.


Tahdon mennä Jeesus kanssasi
läpi myrskyn ja tulen.
Sillä siellä Sinä olet kanssani.
Kuka voi olla minua vastaan?

4 kommenttia:

  1. Nonniiiin! Voi, we want kuvan siitä taulusta!

    VastaaPoista
  2. Se on toisessa blogissa. Ajattelin kyllä maalata uuden taulun ajatellen alusta asti tuota aihetta. Tässähän se aihe tuli vasta loppuviimeistelyssä.

    VastaaPoista
  3. ihana löytää uskovaisten blogeja..minäkin olen uskovainen nuori tyttönen! :) tervetuloa tutustumaan blogiini..sofianelamaa.vuodatus.net

    VastaaPoista