Me ihmiset tykätään etsiä
toisista vikoja,
jotta itse näyttäisimme omissa
silmissä paremmilta.
`Onneksi en ole niinkuin tuo`
on varmasti tuttu ajatus jokaiselle.
Kerromme helposti toisten vikoja
ja heikkouksia eteenpäin,
jotta myös toisten silmissä
näyttäisimme onnistuneilta.
Kuinka harhaan ajatuksemme kulkeekaan
tällä tiellä.
Kuin tässä hauskassa tarinassa:
"Pelkäänpä, että vaimoni on
tulossa kuuroksi",
vanhanpuoleinen mies kertoo huolestuneena
lääkärille.
"Menkää kotiin ja ottakaa selvää,
miltä etäisyydeltä hän kuulee,
niin katsotaan sitten,
mitä voidaan tehdä", lääkäri vastaa.
Kotiin mentyään mies huutaa jo ulko-ovelta:
"Kotona ollaan, mitä on päivälliseksi?"
Ei vastausta.
Hän toistaa kysymyksen eteisestä.
Ei vastausta.
Keittiön ovella hän toistaa kysymyksen
saamatta vastausta.
Lopulta hän menee aivan
vaimonsa viereen ja kysyy:
"Hei kultaseni,
mitä meillä on tänään päivälliseksi?"
Vaimo kääntyy päätään pyöritellen
sanomaan:
"Oletko tullut kuuroksi?
Neljännen kerran, kanaa!"
-Mari Aulanko: Johdan itseäni-
Kun kuvittelee itsensä paremmaksi
kuin muut, varsinkin kristittynä,
kannattaa mennä aivan toisen viereen,
kysyä oikeasti miten menee,
kuunnella.
On kuin katsoisi peiliin.
Sieltä voi löytää itseään,
omia virheitä,
omia erheitä,
omaa vajavuutta,
ja toinen toistaan tukien
jatkaa matkaa.
Aidosti kohdata ja olla läsnä
on suurimpia taitoja,
joita voi oppia,
kun opettelee olemaan ihminen.
Ihmiselle.
Ihminen,
Jumalalle.
Rehellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti