lauantai 19. maaliskuuta 2011

Huolen häivä

Minulla on huoli
monien ihmisten elämästä.
Välillä tuntuu ettei 
huolta jaksa kantaa.
Taakka käy raskaaksi
varsinkin silloin kun huomaa
ihmisten valitsevan totaalisen huonoja
valintoja.

Kuitenkin,
jokaisella on oma elämä.
En voi tehdä päätöksiä 
kenenkään muun puolesta kuin omasta.

Olen itsekin tehnyt huonoja valintoja.
Ja luulen, että monella on silloin
ollut huoli minusta.
Mutta se, että tänään
elämäni on oikeilla raiteilla,
on sen seurausta,
että huonojen valintojen jälkeen
aloin valitsemaan oikein.
Sain valinnoilleni Jumalan siunauksen.
Siunaus on se, joka saa
elämän kantamaan.

Sen vuoksi toivoisin, että 
kaikki tekisi elämässään oikeita
päätöksiä.
Päätöksiä, jotka kestävät
Jumalan kirkkauden.

Harva ymmärtää asian vakavuuden
ja valintojensa seurauksen.
Tai ymmärtävät,
mutta monesti liian myöhään..

Rukoilen,
sillä se on tehokkainta.

Rukoile sinäkin,
että Jumala antaisi sinulle voimaa
tehdä Hänen mielenmukaisia valintoja.
Ne ei ole ankeita,
ei ilottomia,
ei synkkiä,
ei tunkkaisia,
ei homehtuneita.

Valon kestävät valinnat ovat;
totuutta,
iloa,
kestävyyttä,
rakkautta,
tulevaisuutta,
toivoa,
oikeita.

Elä elämäsi oikein,
kukaan muu ei voi sitä
puolestasi tehdä.



"Koska he vihasivat tietoa,
eivät valinneet osaksensa Herran pelkoa
eivätkä suostuneet minun neuvooni,
vaan katsoivat kaiken minun nuhteluni halvaksi,
saavat he syödä oman vaelluksensa hedelmiä
ja saavat kyllänsä omista henkkeistaan.
Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa
ja tyhmät tuhoaa heidän oma
suruttomuutensa.
Mutta joka minua kuulee,
saa asua turvassa ja olla rauhassa
onnettomuuden kauhuilta."
Sana 1:28-33

3 kommenttia:

  1. Taas niin totta joka sana. Itse kannan suurinta huolta tällä hetkellä omista lapsistani, että he tekisivät oikeita valintoja, eivätkä joutuisi kärsimään (niinkuin minä nuorena valitessani väärin). En voi pakottaa heitä...

    VastaaPoista
  2. Sulla onkin varmaan huolista suurin. Olisi kauheaa jos omat lapset eivät pääsisi taivaaseen. Se on tuskista pahin. Eikä sekään ole kiva, jos he valinnoittensa seurauksena elävät surullisen elämän. Mutta emme saa vaipua huoleen! Meille on luvattu aina apu ja vastaukset rukouksiin. Kun katsot Voittajaan ja luotat Hänen apuun sataprosenttisesti, saat nähdä perheessäsi iloa ja taivaallisia voittoja. Ole turvallisella mielellä. Hän, joka on voittanut kuoleman ei ole perheestänne kaukana. Hän asuu keskellänne ja rakkaudellaan ohjaa lapsiasi. Luota siihen! Ja kiitä jatkuvasti! Vaikka pimeys saartaisi. Älä menetä toivoasi!

    VastaaPoista
  3. Se piti vielä sanoa, että huomaathan omassa elämässäsikin sen, että vaikka valitsit väärin aiemmin, olet tänään oikealla tiellä. Meitä tällaisia on paljon. Se kertoo juuri siitä, että Jumala on suuri ja voimakas. Hänelle ei ole sellaista ongelmaa, jota ei voisi ratkaista eikä sellaista pimeyttä, johon ei voisi sytyttää valkeutta. Kuinka tämän saisi taottua ihmisten ajatuksiin, jotka päivästä toiseen elävät keskellä tuskaa ja luulevat, ettei ulospääsyä ole..?

    VastaaPoista