tiistai 18. tammikuuta 2011

Tainan elämää

Tämä on Tainan tarinan jatkoa
Valkoisen Tilan blogista.
 Teksti ja kuvat ovat Tainan.

No niin moi kaikki,
mä oon Taina ja ajattelin 
tässä kertoa kaikille,
mikä on mun elämässäni tärkeintä.
Oon lapsesta asti elänyt
Raamatun kertomuksiin ja 
kristittyyn kulttuuriin upotettuna
uskovaisessa kodissa,
mikä on ollut elämässäni iso siunaus
ja tehnyt lapsuudestani turvallisen.
Mutta vaikka lapsuudenuskon sanotaan
olevan ihanaa,
niin todella ihanaa on mun mielestäni
ollut se, kun on itse
tajunnut Raamatun sanoman
ja sen, mitä Jeesus oikeasti
merkitsee.
Ei ole mitään heppua pilven päällä,
ei enkelit ole pulleita vauvoja
vaaleansinisillä siivillä,
ei rajoitu Jeesus mihinkään 
iltarukouksiin
tai kirkon kaavoihin..
Tajusin jossain vaiheessa, että
Jeesus on todellinen
ja haluaa olla läsnä mun elämässä.
Tämä elämä on kuin esinäytös,
jonka luonnollinen jatkumo 
olisi taivaassa.
Taivaassa on täydellistä,
ei enää vajavuuksia,
ei kyyneleitä (ainakaan surun),
on vain Jumalan läsnäolo,
se mihin ihminen on tarkoitettu,
luotu.
Mulla ei oo siis mitään menetettävää.
Kun mulla on Jeesus,
mulla on kaikki tarpeellinen.
Kaikki materiaali on turhaa,
mikään ei kestä,
jossain vaiheessa elämää kaikki
maallinen katoaa kuitenkin.
Voin turvata vain Jumalaan.
Mä haluan, että Jumala johdattaa
mun elämää.
Voihan sitä itsekin yrittää,
mutta eipä tuosta ikinä mitään tuu.
Ehkä joku "hirviän komia ura"
ja mahtava omaisuus,
jolla ei tee mitään.
Mutta kun Jeesus johtaa elämää,
siitä tulee mielenkiintoisempaa,
ja silloin kun ei ole mitään
muuta oljenkortta kuin Jeesus,
saa kokea ihmeitä.


Tämä kuulosti kuulemma kumman
positiiviselta mun suuhun,
mutta menkööt.
Ehkä tässä käy ilmi se,
että vaikka on päiviä,
tämmöisiä masentavia kotiäidin raskaita 
ja kiitoksettomia päiviä,
kuten viime päivät,
ja Jumala ja Jumalan hyvät
suunnitelmat tuntuu olevan jotain
aivan mahdotonta,
niin silti mä tiedän ja luotan
siihen lupaukseen, jossa Jeesus
lupaa olla meidän kanssamme
joka päivä maailman loppuun saakka.
Jokaisella meillä on koetuksemme.
Usko koetellaan,
ja se koettelemus voi menetysten
tai kuolemien sijasta
olla vaikka vain masentavaksi
käynyt arki.


Hanna sanoo lopuksi
suuren kiitokset Tainalle!
Rukoilen Tainan puolesta,
rukoilkaa tekin.
Jos haluatte ottaa Tainaan yhteyttä,
saatte minulta yhteystietoja.

7 kommenttia:

  1. Minä haluaisin ottaa Tainaan yhteyttä, ja pyytää häntä ottamaan meidän perheestä kauniin perhekuvan istumassa niityllä, mutta pelkään, että matka on liian pitkä...Ihanaa, että Taina on saanut kulkea Jeesuksen kanssa koko elämänsä!

    VastaaPoista
  2. Taina ei ookkaan mikään turha ... öö ... jätkä? Mut ei oo, ei. Kiitos Herralle Tainasta!

    VastaaPoista
  3. Amen!
    Voimaannuttavia sanoja. Syvä luottamus Jeesuksen läsnäoloon jokaisessa hetkessämme riittää.

    Ihania kuvia. Kiitos Tainalle ja kiitos Herralle, joka tekee työtään meissä.

    VastaaPoista
  4. Mä pääsen kuulemaan kauniita sanoja kun Hanna mut tänne pisti! Haluan ite kommentoidakin näihin, vaikkei oma plooki olekaan.

    Marita: Otetaanko heti? :D Niityillä lunta, hiljaiset kadut, jne
    Satu: En oo turha jätkä en, enkä eilisen teeren poika.
    Tinttarus: ihana kun tykkäsit :)

    VastaaPoista
  5. Taina: matka pitkä ja niityt todellakin jäässä - katsotaan, onnistuuko paremmin kesällä :)

    VastaaPoista
  6. Hanna, Kävin juuri jättämässä tälle blogille tunnustuksen - Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Ihmeen tuttua tuo Tainan kertomus. Sehän virvoittavaa puronjuoksua, kun Jumala on tyhjentänyt ihmistä omasta itsestään!

    VastaaPoista