lauantai 2. lokakuuta 2010

Tienviittoja


Meidän elämämme aikana
tulee vastaan tilanteita, joissa
tarvitaan suurempaa ohjausta
kuin oma järki.
On paljon valintoja,
jotka ratkaisee loppuelämän 
ja ikuisuuden asioita.

Niihin hetkiin tulee aina
erilaisa `tienviittoja`.
Osa johtaa harhaan, vaikka 
kuulostaa kivalta.
Osa vie totuudessaan hyvään
lopputulokseen.

Itse olen seurannut elämässä
monia vääriä kylttejä
ja oppinut senkin kautta
valitsemaan oikeita valintoja.

Nykyään valintojeni suurin
vaikutin on raamattu.
En halua valita mitään, mikä on
raamatun kanssa ristiriidassa.
Olen nähnyt paljon loistavia
lopputuloksia ja paljon
on vielä edessä.


Olen myös oppinut kuulemaan
Jumalan ääntä
jonkun verran.
Vei kauan, että opin tunnistamaan
sen kaikesta muusta,
esim. omista tunteista.
Jumala ei koskaan puhu mitään
eri tavalla kuin mitä on
jo puhunut raamatussa.
Kaikki löytyy sieltä.
Sen vuoksi Jumalan ohjaus on
sitä helpompaa tunnistaa,
mitä enemmän tuntee raamattua.
Sillon ei mene harhaan,
vaan saa elää rauhassa
ja turvassa.



Tällanen kyltti löytyy joensuusta
carlsonin tienhaarasta.
Ken tietää, voiko tähän kylttiin
luottaa?


"Johdata minua totuutesi tiellä
ja opeta minua,
sillä sinä olet minun pelastukseni
Jumala.
Sinua minä odotan kaiken päivää."
Psalmi 25:5

3 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen blogi sinulla!! Kirjoitat kivasti!!
    Siu, Niina

    VastaaPoista
  2. Ihme kyltti kyllä. Tuonnepäin kun menee, siellä on vielä kyltti jollekin lasten psykiatriselle osastolle.. mikä se juttu sitten on?

    VastaaPoista
  3. Mie tiiän, että siihen voi luottaa ! Siellä on lastenpsyk.osasto ja sairaalakoulu. Oon henk.koht käynynnä siellä :)

    VastaaPoista