tiistai 10. toukokuuta 2011

Särkyneestä ehjää

Tahdon jakaa teille hienon
esimerkin siitä
kuinka Jumala vaikuttaa omissaan.

Viime perjantaina olin 
menossa puhumaan seurakuntamme
nuorteniltaan.
Heräsin pe aamuna viideltä
ja mietin, että näinköhän nukahdan enää.
Siirryin toiseen huoneeseen ja
nukahdin sinne sohvalle.

Näin unen, jossa lauloin
kyseisessä nuortenillassa laulua
"Olen särkynyt saviruukku".
Heräsin siihen, että toistin lausetta
"Tahdon kertoa särkyneille,
ei siruja heitetä pois!"
Huusin sitä toistamiseen ja 
heräsin siihen.
Tiesin heti, että uni tuli Jumalalta
ja minun kuului laulaa
kyseinen laulu puheeni 
päätteeksi.

Lauloin ja tiesin, että
Pyhä Henki vaikutti laulun kautta.
Kaikki kunnia Jumalalle.
Seuraavana päivänä sain sähköpostia
eräältä ihanalta kuulijalta.
Hän oli nähnyt edellisellä viikolla
kuvan 
särkyneiden saviruukkujen kaatopaikalta.

Se vahvisti sen, 
mitä Jumala haluaa sanoa myös teille.


Jokainen meistä on mennyt
jollain tavalla rikki elämänsä aikana.
Jumala haluaa muistuttaa,
huutaa:
"Siruja ei heitetä pois"

Hän luo niistä uutta.
Uuden astian.
Hänellä on kaikki valta saada
särkyneen ehjäksi.
Luota siihen.
Jeesuksen kautta se kaikki
tulee elämäksi ja todelliseksi.
Minä olen siitä elävä todiste.


Täydelliset kädet
osaa tehdä oikeanlaista työtä.
Älä pelkää!

On karmivaa ajatella kaikkia niitä
ihmisiä, jotka ovat särkyneet,
eivätkä ole halunneet apua
Jumalalta.
Se on se kaatopaikka, jonka
puolesta Jeesus on kuollut
aivan turhaan.

 

2 kommenttia: