keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Paras hääpäivälahja ever

Avioliittoamme on takana
n.13 vuotta.
Juhlimme onneamme ja
menneiden taistelujen voittoa
tällä viikolla.

Sain valita itselleni lahjan.
Ihan mitä vain.
Mietin ja mietin.
Mahdollisuudet olivat rajattomat..
Sitten, aivan selkeästi 
tajusin mikä olisi kaikista parasta.
Uusi raamattu.
Monen on varmasti vaikea ymmärtää,
mutta se on parasta mitä
voin saada.
Sen rinnalla kaikki muu on vaan
niin turhaa ja tyhjää. 
Tykkään kyllä monista muistakin 
asioista, mutta tää on rakkain.
Ja ehdottomasti paras lahja
meidän avioliiton juhlintaan.




Luin vuosia uutta käännöstä.
Sitten ajan kanssa huomasin, et kun 
etsin tietyistä asioista tietoa,
niin uusi käännös sanoikin
asiat paljon ympäripyöreämmin,
laimeilla sanoilla.
Kiukustuin.
Ja halusin takasin 
vanhaan käännökseen.
Nannaa!


Jos et ole tottunut lukemaan raamattua,
mutta haluaisit kokeilla,
ni annan pari vinkkiä
parhaimpaan lopputulokseen.


Ongelma 1. 
"En jaksa lukea kun raamattu on 
niin tylsä. En tajua Mooseksen kirjasta
ja sukuluetteloista mitään.."

Vast 1. Yleinen vinkki on, että 
kannattaa alottaa Johanneksen
evankeliumista.
Se kertoo ajasta kun Jeesus oli
maan päällä.
Ja sieltä voi oppia paljon sellasta
perusasiaa, kuka Jeesus on ja miksi.


Ongelma 2. 
"En muista mitä luin ed kerralla
eikä tämä vaikuta fiksulta
kokonaisuudelta. Ristiriitainen
koko kirja.."
 
Vast 2. Älä lue vain muutamaa jaetta, vaan
yritä saada kerralla mahd. laaja
alue valtaan.
Kun esim. Jeesus puhui, ei hän käyttäny
kappalejakoja eikä kertonu millon
luku vaihtuu.
Ne on tehty selkeyttämään raamattua,
mutta asiayhteys ei välttis
vaihdu lukujen välillä.
Sen vuoksi ei kannata lopettaa aina
kun luku loppuu, vaan ajatus
jatkuu monesti seuraavaan..

Yksikin jae on aina parempi kun 
ei yhtään, mutta oppia voit eniten
kun otat aikaa ja paneudut
kunnolla tekstiin.


Ongelma 3.
"En tajua mitä raamatussa puhutaan."

Vast 3. Jos et ymmärrä lukemaasi, 
tähän on vain yksi lääke.
Tulla uskoon.
Raamattua ei pysty ymmärtämään
ihmisen omalla järjellä.
Sitä ei ole kirjoitettu
ihmisen viisaudella,
joten selittäjäksi tarvitaan jotain
Jumalallista.
Ja sitähän meistä itsestä ei löydy.
Jeesuksen täytyy päästä asumaan
sinuun. Sydämeesi.
Samalla sinuun tulee Pyhä Henki,
joka on annettu meille oppaaksi
ja voimaksi.
Pyhän Hengen avulla ainoastaan
voimme ymmärtää raamattua ja 
pystymme soveltamaan sen omaan
elämäämme.
Paras seuraus siitä on se, että 
elämämme alkaa muuttumaan.

Raamattu on valkeus, totuus ja kun se
tulee jae jakeelta pimeyteen
valheen sijaan,
muutos on mullistava.


Ongelma 4.
"En voi luottaa, että tämä on totta.
Enkä varsinkaan aio muuttaa elämääni
jonkun kirja takia."

Vast 4. Sääli.
Tämä on suuri eksytys, joka pitää
ihmisen helvetissä kiinni. 
Edelleen halutaan uskoa omaan napaan.
Jumala haluaa täyttä luottamusta,
sillä hän itse on sanojensa
takana.
Liian monen ihmisen elämä todistaa,
että Raamattuun voi luottaa
täydellisesti.
Vain täydellistä luottamusta pitkin
pääsee täydelliseen vapauteen.

Raamatussa on tähän ongelmaan vain
yksi vastaus:
"Sana rististä (eli raamatun sana)
on hullutus niille, jotka
kadotukseen joutuvat, mutta meille,
jotka pelastumme, se on
Jumalan voima."

Sen vuoksi rakastan raamattua
ja Jeesusta
enemmän kuin mitään muuta.
Enemmän kuin miestäni.
Mutta niin rakastaa hänkin.
Minä olen sopiva kakkonen.
Ja se takaa turvallisen jatkon
liitollemme.
Ihanaa!


 

5 kommenttia:

  1. Onnea ja siunausta n. 13v. avioliitollenne! Teit hyvän valinnan. Minäkin pidän enemmän vanhasta käännöksestä.

    VastaaPoista
  2. Hanna, saanko luvan laittaa linkin omaan blogiini "Taivaan Matkassa"-blogiisi? Tämä on vaan niin koskettava...

    VastaaPoista
  3. Kiitos, laitoin jo ennenkuin annoit luvan :)

    VastaaPoista