tiistai 18. tammikuuta 2011

Tainan elämää

Tämä on Tainan tarinan jatkoa
Valkoisen Tilan blogista.
 Teksti ja kuvat ovat Tainan.

No niin moi kaikki,
mä oon Taina ja ajattelin 
tässä kertoa kaikille,
mikä on mun elämässäni tärkeintä.
Oon lapsesta asti elänyt
Raamatun kertomuksiin ja 
kristittyyn kulttuuriin upotettuna
uskovaisessa kodissa,
mikä on ollut elämässäni iso siunaus
ja tehnyt lapsuudestani turvallisen.
Mutta vaikka lapsuudenuskon sanotaan
olevan ihanaa,
niin todella ihanaa on mun mielestäni
ollut se, kun on itse
tajunnut Raamatun sanoman
ja sen, mitä Jeesus oikeasti
merkitsee.
Ei ole mitään heppua pilven päällä,
ei enkelit ole pulleita vauvoja
vaaleansinisillä siivillä,
ei rajoitu Jeesus mihinkään 
iltarukouksiin
tai kirkon kaavoihin..
Tajusin jossain vaiheessa, että
Jeesus on todellinen
ja haluaa olla läsnä mun elämässä.
Tämä elämä on kuin esinäytös,
jonka luonnollinen jatkumo 
olisi taivaassa.
Taivaassa on täydellistä,
ei enää vajavuuksia,
ei kyyneleitä (ainakaan surun),
on vain Jumalan läsnäolo,
se mihin ihminen on tarkoitettu,
luotu.
Mulla ei oo siis mitään menetettävää.
Kun mulla on Jeesus,
mulla on kaikki tarpeellinen.
Kaikki materiaali on turhaa,
mikään ei kestä,
jossain vaiheessa elämää kaikki
maallinen katoaa kuitenkin.
Voin turvata vain Jumalaan.
Mä haluan, että Jumala johdattaa
mun elämää.
Voihan sitä itsekin yrittää,
mutta eipä tuosta ikinä mitään tuu.
Ehkä joku "hirviän komia ura"
ja mahtava omaisuus,
jolla ei tee mitään.
Mutta kun Jeesus johtaa elämää,
siitä tulee mielenkiintoisempaa,
ja silloin kun ei ole mitään
muuta oljenkortta kuin Jeesus,
saa kokea ihmeitä.


Tämä kuulosti kuulemma kumman
positiiviselta mun suuhun,
mutta menkööt.
Ehkä tässä käy ilmi se,
että vaikka on päiviä,
tämmöisiä masentavia kotiäidin raskaita 
ja kiitoksettomia päiviä,
kuten viime päivät,
ja Jumala ja Jumalan hyvät
suunnitelmat tuntuu olevan jotain
aivan mahdotonta,
niin silti mä tiedän ja luotan
siihen lupaukseen, jossa Jeesus
lupaa olla meidän kanssamme
joka päivä maailman loppuun saakka.
Jokaisella meillä on koetuksemme.
Usko koetellaan,
ja se koettelemus voi menetysten
tai kuolemien sijasta
olla vaikka vain masentavaksi
käynyt arki.


Hanna sanoo lopuksi
suuren kiitokset Tainalle!
Rukoilen Tainan puolesta,
rukoilkaa tekin.
Jos haluatte ottaa Tainaan yhteyttä,
saatte minulta yhteystietoja.

sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Tuttu ääni

Viime viikonloppuna kuulin 
kolme kertaa seuraavan
raamatunpaikan:

"Minun lampaani
kuulevat minun ääntäni,
ja minä tunnen ne,
ja ne seuraavat minua."
Joh 10:27


Kaksi kertaa se sanottiin
mulle henkilökohtasesti.
Puolen tunnin sisällä
kaksi eri ihmistä, jotka
eivät voineet tietää,
että toinen oli sen
juuri sanonut minulle.

Tänään se tuli taas.
Neljännen kerran.
Veli Yun oli puhumassa kirkossamme
ja paikka tuli hänen kauttaan.

Täytyy alkaa varmaan miettimään
syvemmin sanojen sisältöä.

Paimenhan tarkoittaa Jeesusta
ja me olemme hänen lampaitaan.
Vertauskuvallisesti.

Olen välillä epäillyt, etten kuule
paimeneni ääntä.
Mutta onneksi kuulen.
On helpompi seurata.

Kuinka käy heidän, jotka
eivät tunnista ääntä?
Tai eivät ole edes paimenen
seurassa?

tiistai 11. tammikuuta 2011

Uudessa voimassa

Kun me olemme heikkoja,
meille on aina varattu uusi voima.
Niin oli minullekin.
Jumala kutsui minut Keravalle
viime lauantaiksi
kuuntelemaan, oppimaan, vahvistumaan
ja kokemaan hyvin vahvasti 
Hänen läsnäoloaan.
 Jumala varusti minut uudella
voimalla uuteen.

Keravalla oli ylistyskoulutus,
jota oli vetämässä 
Saara & Rodrigo.



Upeita ihmisiä, jotka
haluavat elää jatkuvassa yhteydessä
Jumalaan ja toteuttaa
Hänen tahtoaan. 

Minun suurin ja vaikuttavin
tilanne oli se, kun
sain kokea Jumalan
rakastavana Isänä
aivan todella syvällä
ja voimakkaasti.
Se oli mykistävää.

Hän on minun rakas Isäni.
Hän näkee minut ja rakastaa minua.
Olen Hänen oma prinsessansa.
Luulin ennen tietäväni tämän,
mutta nyt voin vasta sanoa
tietäväni.
Ja kuinka vähän vieläkään tiedän.
Jumala on niin suurensuuri ja
ihmeellinen.

Tässä vielä lisää Saarasta 
ja Rodrigosta, jos haluatte 
tutustua.